rakettien-varittama-kilpailu
06.12.2022

Ilotulitteiden värittämässä turnauksessa runsaasti käteispalkintoja

Vuodenvaihteeseen ja luvalliseen ilotulitteiden paukutteluun on vielä muutama viikko aikaa, mutta kirkkaana loistavia värikkäitä valosuihkuja pääsee ihastelemaan esimerkiksi Crahsout Fireworks -peliautomaatin luona. Tähän kyseiseen koneeseen keskittyy myös käynnissä oleva turnaus, joka palkitsee sata onnekkainta peluria käteispalkinnoin.

Luvassa on tiukkaa kilvoittelua kanssapelaajien kanssa ja loppuvihellyksen jälkeen monet pääsevät nauttimaan oman hyvän tuurin hedelmistä. Sääntöjen ja pisteiden ansaitsemisen osalta kyseessä on hieman tavallisesta eroava kamppailu, joten käydään seuraavaksi läpi mitä kisasta on hyvä tietää.

Kertoimet käännetään pisteiksi tulostaululle

Ihan ensimmäisenä on hyvä huomioida, että kilpailuun on valittu ainoastaan yksi automaatti ja muista masiinoista kerätyt voitot eivät päivity tuloslistalle. Omalta osaltaan pelivalinta on varsin ajankohtainen, sillä uusi vuosi ja siihen liittyvät bakkanaalit ovat pian täällä. Näiden paukkujen ampumiseen ei kuitenkaan tarvita suojalaseja, mutta oikeassa elämässä ne on syytä pitää nenänvarrella.

Kuten niin monissa muissa samankaltaisissa turnauksissa, niin myös tässäkin kerätään pisteitä ja saavutetun saldon mukaan osallistujat asettuvat tuloslistalle järjestykseen. Tässä kohdin kuitenkin piilee tempauksen juju, sillä pelureiden ei tarvitse saada yhtä yksittäistä ja suurinta voittokerrointa, vaan kampanjan aikana kerätyistä kertoimista otetaan huomioon 10 isointa.

Nämä summataan yhteen ja muutetaan varsin yksinkertaisella kaavalla pisteiksi, jotka määrittävät sitten sijoituksen. Tosiaan jokainen 1x -kerroin tarkoittaa yhtä pistettä ja mikäli saavuttamasi kymmenen kertoimen summa olisi 436,98 niin tilille napsahtaisi samainen pistemäärä.

Käteistä jaetaan onnekkaille voittajille

Turnaus kestää yhteensä 12 päivää ja potissa on tonni per päivä eli osallistujat kisaavat 12 000 euron arvoisista palkinnoista. Tuskin kilpailun keston ja rahallisen summan välillä on mitään yhteyttä, mutta hauskasta yhteensattumasta on ainakin kyse. Puhutaan siis varsin mojovasta kasasta käteistä, josta riittää kierrätyksestä vapaita potteja useille osallistujille.

Voittajat muistetaan aina ja tämän kisailun ykkönen muistaa varmasti voittaneensa, sillä tilille napsahtaa herkullinen 3 000 euron pääpalkinto. Vaikka käteen jäisi hopeasija niin pelikassaan kilahtaa miellyttävä 1 500€ muistaminen hyvästä suorituksesta. Myös kolmanneksi yltäneelle on tarjolla asiallinen 750€ palkkio, jonka jälkeen sijoitusten laskiessa osuudet pienentyvät ensin satasiin ja lopulta kymppeihin.

Kilpailemaan pääsee todella vaivattomasti

Mukaan hyppääminen vaatii ensinnäkin aktiivisen asiakkuuden järjestävän tahon pelipaikalle sekä katetta koneen käynnistämiseen. Erillistä ilmoittautumista ei tarvitse suorittaa, vaan riittää pelkkä suuntaaminen nimetyn pelin luo. Osallistut automaattisesti kilpailuun kun pyöräytät kelat liikkeelle oikean rahan panostuksella, jonka suuruuden saat vapaasti valita automaatin tarjoamista vaihtoehdoista.

Kisa on käynnissä aina 12.12. saakka, mihin asti kertoimien ja pisteiden kerääminen on mahdollista. Tämän jälkeen tulokset vahvistetaan ja kolmen arkipäivän kuluessa sata onnekasta saavat tileilleen käteispalkinnot. Oikeaan osoitteeseen ja tutustumaan kampanjan virallisiin sääntöihin pääset alla kelluvan painikkeen avulla.

Tästä kilpailemaan!

Kuumimmat pelipaikat juuri nyt:

Arvostelu 4/5
Arvostelu 4/5
Arvostelu 4/5
Sami
Kirjoittaja: Sami "Sopuli" Laakkonen

Supernörttiydestään huolimatta Sami on helposti lähestyttävä persoona. Maailmanluokan tarinaniskijä ja Nettikasinot 24/7 -sivuston kivijalka. Lempipeliään, Book of Deadia mies harjaa miltei päivittäin! Lue lisää kirjoittajasta!