rokkaa-palkinnoille
02.03.2021

Rokkaa itsellesi osuus 80 000 euron potista

Käteistä sataa ja isosti. Alan isoimpiin toimijoihin lukeutuva Mr.Green laittaa melkoiset talkoot pystyyn alkaneen maaliskuun kunniaksi. Yhdessä Yggdrasilin kanssa toteutettu kampanja valmistelee pelaajia pyhän Patrickin päivään 80 000 eurolla. Palkinnot ovat isoja ja osallistuminen helppoa.

Pitkästä aikaa myös vihreäpukuisen ystävän casinolla pamahtaa siten, että tukka täräjää. Massiivinen kampanja sisältää kaksi osaa ja näistä kahdesta jakoon lähtee yhteensä 80 000 euroa käteistä. Tällä kasalla palkitaan lukuisia pelaajia, joten pidä huoli, että olet yksi näistä.

Kampanjan ensimmäinen osasto muodostuu kilpailusta jossa tavoitellaan mahdollisimman korkeaa kerrointa. Kaikki pelaajan pelaamat kierrokset ovat voimassa ja paras näistä sijoittaa pelaajan pistetaulukkoon, jonka mukaan jaetaan 60 000 euroa palkintoina.

Osallistuminen onnistuu kampanjan peleissä: Syncronite, Hades, Valley of the gods, Reel Desire, Valley of the Gods 2, Vikings go Wild ja Multifly. Jokaiselle pelaajalle annetaan henkilökohtainen id-numero, jonka avulla omaa sijoitusta ja pärjäämistä kilpailussa pystyy seuraamaan vaivattomasti.

Toisessa osassa käteistä satunnaispalkintoina

Mikäli 60 000 euron tavoittelu ei ole jo itsessään tarpeeksi jännittävää, tilannetta boostataan vielä 20 000 eurolla. Tämä hyvä tipahtelee osallistuvien pelaajien näytölle täysin satunnaisesti.

Mikä tahansa kierros voi tuoda tullessaan ylimääräisen käteispalkinnon 11. maaliskuuta mennessä, kunhan pelaaja on osallistunut kisaan ja pelaa kampanjan pelejä. Minimipanosta ei ole määritelty erikseen, joten hyvin pienelläkin efortilla voitot voivat olla suuria.

Jaossa on kauttaaltaan 80 000 euroa, jotka laitetaan jakoon ennen kampanjan huipennusta eli maaliskuun 11. päivää. Satunnaisten palkintojen osuessa ja voittojen kertyessä kampanjan rahallinen potentiaali on siis todella suuri. Pääset mukaan kilpailuun helposti klikkaamalla alta löytyvää linkkiä.

Tästä mukaan kisailuun!

Kuumimmat pelipaikat juuri nyt:

Arvostelu 5/5
Arvostelu 4/5
Arvostelu 5/5
Sami
Kirjoittaja: Sami "Sopuli" Laakkonen

Supernörttiydestään huolimatta Sami on helposti lähestyttävä persoona. Maailmanluokan tarinaniskijä ja Nettikasinot 24/7 -sivuston kivijalka. Lempipeliään, Book of Deadia mies harjaa miltei päivittäin! Lue lisää kirjoittajasta!