moottorikelkalla-talveen
12.01.2021

Moottorikelkalla talveen huikean kampanjan kautta

Talvi on jälleen kerran yllättänyt autoilijat, mutta moottorikelkoilla huristelevat kansalaiset saavat nauraa niin, että hiutaleet lentävät suuhun. Jos haluat olla yksi uunituoreen kelkka-ajoneuvon kuljettajista sinun kannattaa osallistua Casinohuoneen kampanjaan, josta voittaja ajaa himaan uunituoreen Lynx Xtrim moottorikelkan ohjaksissa.

Jälleen kampanjarintamalla isketään kultasuoneen sillä hetkellä, kun massiivinen lumimäärä on laskenut peittonsa maailman päälle. Moottorikelkka vauhdittaa etenemistä tai toimii mahtavana harrastuksena talvisessa miljöössä ja harvemmin sellaisen ohjaksiin pääsee kiinni näin vaivattomasti.

Markkinoiden ehdottomiin kampanjakunkkuihin lukeutuva Casinohuone pistää tässä kuussa jakoon Lynxin moottorikelkan, ensiluokkaisia suksia murtomaahan ja rinteeseen, luistimet, sekä tietenkin myös käteispalkintoja. Osallistuminen on totuttuun tapaan erittäin vaivatonta.

Osallistu kampanjan sivuilta kilpaan ja tavoittele jälleen kerran onnenkierrosta eli suurinta tasoitettua voittoa yhden kierroksen aikana kampanjan peleissä. Mukana olevat pelituotteet ovat tällä kertaa: Chocolates, Reactoonz 2, Money Train 2, Moon Princess, Dead or Alive 2, Rise of Olympus, Troll Hunters 2, Gonzo's Quest, Bonanza, Tome of Madness, Starburst, Starburst, Reactoonz ja Book of Dead.

Osallistu näin voittaaksesi talven kovimpia palkintoja

  1. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään Casinohuoneella

  2. Klikkaa itsesi mukaan kilpaan kampanjan sivuilla

  3. Pelaa kampanjassa mukana olevia pelejä vähintään 20 sentin panoksella

  4. Saalista näytöllesi suurin onnenkierros eli mahdollisimman iso tasoitettu voitto yksittäisellä kierroksella.

  5. Saavuta paikkasi pistetaulukon kärkipäästä ja lunasta sijoitustasi vastaava palkinto 24. tammikuuta.

Päädy palkinnoille ja lunasta ensiluokkaiset vehkeet talvirientoihin

Varsinainen lumikinosten invaasio on tällä hetkellä ajankohtainen ympäri telluksen, sillä jopa Madridissa asti pyryttää kunnolla. Nyt on viimeistään aika päivittää talvireleet kuntoon ja se saattaa onnistua yllättävän helposti osallistumalla kampanjaan vain 20 sentin efortilla.

Suurimmat onnenkierrokset kahmineet pelaajat palkitaan hyvin avokätisesti tässä 11.-24. tammikuuta käytävässä kilpailussa. Jaossa on väkevää tavaraa vauhdittamaan talven riemua. Palkinnot jakautuvat sijoituksille näin:

  • Sija 1. = Lynx Xtrim moottorikelkka

  • Sija 2. = Atomic laskettelusukset

  • Sija 3. = Atomic murtomaasukset

  • Sija 4. = Luistinpari

  • Sija 5. = Stigan kelkka

Muille sijoituksille langetetaan käteispalkintoja laajamittaisesti siten, että kampanja palkitsee yhteensä 100 onnellista voittajaa päätöksessään. Paikalle kannattaa suunnata välittömästi, sillä suurimmat onnenkierrokset saattavat kilistä näytölle hetkenä minä hyvänsä. Mukaan pääset alta löytyvän linkin kautta.

Tästä moottorikelkkajahtiin!

Kuumimmat pelipaikat juuri nyt:

Arvostelu 4/5
Arvostelu 4/5
Arvostelu 5/5
Arvostelu 5/5
Arvostelu 5/5
Sami
Kirjoittaja: Sami "Sopuli" Laakkonen

Supernörttiydestään huolimatta Sami on helposti lähestyttävä persoona. Maailmanluokan tarinaniskijä ja Nettikasinot 24/7 -sivuston kivijalka. Lempipeliään, Book of Deadia mies harjaa miltei päivittäin! Lue lisää kirjoittajasta!