mahtava-kampanja-min
10.03.2022

Maaliskuun mahtavin kampanja käynnissä

Vaikka maaliskuu on jo kohta puolessa välissä niin tonttuja on jaossa mahdoton määrä, tarkemmin todettuna 80 kappaletta. Mitä ihmettä tämä sitten tarkoittaa? Kyseessä ei ole mikään pienien pipopäisten puuhastelijoiden huutokauppa vaan Mr. Greenin kilpailu, jossa on kaiken kaikkiaan jaossa riihikuivaa yhteensä 80 000 euroa.

Käteiselle on aina käyttöä myös pelimaailman ulkopuolella, joten mielekkäästä voittokohteesta siis on kyse. Usein tavarapalkintojen kohdalla saattaa joutua myyntihommiin, jos esine ei tule tarpeeseen tai ei ole muuten omalle kohdalle osuva kapistus. Nyt onkin nipulla pelimanneja sauma eurojen metsästykseen.

Mitään ihmetemppuja tässä kampanjassa ei tarvitse suorittaa, vaan kilpailu käydään tutuissa kiepautusten merkeissä. Näimpä mahdollisuus on ihan jokaisella pelin pyöräytyksellä, jolla taivaankappaleet ovat suotuisassa asennossa juuri sillä hetkellä.

Tämä mieletön maaliskuu -kampanja koostuu kahdesta osasta, joissa molemmissa potissa on 40 tuhatta euroa. Palkinnot ovat ihan oikeaa valuuttaa, eikä voiton osuessa vaadita tehtäväksi kierrätystä tai muitakaan temppuja. Näin ollen vihreän miehen kilvoittelusta on mahdollista napata esimerkiksi kesän karavaanireissulle löpörahaa.

Näillä säännöillä pelataan

Kahteen osioon halkaistun kisailun ensimmäinen puolikas potista jaetaan tehtävien suorittamisesta ja toisesta puolikaasta kilpaillaan korkeimpien voittokertoimien summalla. Osallistuminen kumpaiseenkin osaan tapahtuu peli-ikkunan “Lunasta” -painikkeen kautta.

Käydään ensin läpi tehtävistä koostuvan kilvan tarkemmat ehdot:

  • pelurin on suoritettava 5 tehtävää päästäkseen kampanjaan mukaan

  • tehtävien suoritusjärjestyksellä ei ole väliä

  • hyväksyttävät pelit ovat:

    • Raptor DoubleMax

    • Vikings go Berzek

    • Golden Fish Tank 2 Gigablox

    • Super Cash Drop Gigablox

    • Pushy Cats

  • tavoitteena saada suoritettu tarvittavat tehtävät mahdollisimman vähillä yrityksillä

Toinen puoli potista jakautuu sitten korkeimman voittokertoimen summalla, kuten aiemmin mainittiin. Vain oikealla valuutalla tehdyt panostukset hyväksytään kampanjassa ja vähimmäispanosta ei ole määritettynä.

Palkintopöytä odottaa voittajia

Molemmissa kisamuodoissa jaetaan 340 palkintoa, jotka pienevät sijoituksen vajotessa rankinglistalla alemmas ja parhaiten sijoittuneet keräävätkin suurimmat osuudet. Jaossa on kovimmille tekijöille mukavia summia, joille varmasti keksii käyttökohteita.

Tarjolla on siis tavanomaisen pelaamisen oheen suunniteltua lisäohjelmaa, josta varmasti riittää hupia maaliskuun ajaksi. Tarkemmat kilpailun ehdot on suositeltavaa vielä käydä järjestäjän omilta sivuilta läpi, jotta olet varmasti sisäistänyt kaavan ja säännöt. Sieltä löydät vielä tarkemmat informaatiot peleistä, jotka ovat osa tätä kisailua. Ota osaa kampanjaan alhaalta löytyvän linkin kautta ja lunasta paikkasi listan kärkipäästä.

Osallistu tästä

Kuumimmat pelipaikat juuri nyt:

Arvostelu 4/5
Arvostelu 4/5
Erik "Eki" Salonen
Kirjoittaja: Erik "Eki" Salonen

Omien sanojensa mukaan Eki on "kyltymätön bonushu**a". Tämä on hieno uutinen, sillä lukijamme pääsevät nauttimaan Ekin tarkkaavaisista bonusbongauksista ja hyödyntämään parhaat edut ensimmäisenä! Lue lisää kirjoittajasta!