tehtavakisa
01.01.2021

Joulun ja uudenvuoden tarjousralli jatkuu casinoilla edelleen!

Joulukuu on ollut netin casinoilla tunnetusti joulukalenteri-kampanjoiden kulta-aikaa, mutta vaikka näistä kalentereista on saattanut yllätysluukut loppua jo jouluaaton aikaan, ei tarjousryminä ole nettikasinoiden suhteen todellakaan loppumaan päin. Uusi vuosi tuokin uusien kujeiden myötä eetteriin myös uudet kampanjat, ja näin tammikuun käänteessä suomalaispelureille onkin luvassa tarjousherkkua edelleen hyvin monipuoliseen tapaan.

Esimerkiksi kaikkien tuntema Betsson pitääjouluisen tarjousmankelinsa kovilla kierroslukemilla aina pitkälle tammikuun puolelle saakka, kun sen nelivaiheinen joulukisailu -kampanja jatkuu kisan kolmannen ja neljännen osion myötä aina 10. tammikuuta asti. Kolmosvaiheen tehtäväkisaan onkin mahdollista osallistua aina 3.1. päivämäärään saakka, ja tämän jälkeen on luvassa vielä yksi täysin uusi kisailumahdollisuus.

Ja miksikö ihmeessä näihin kisailuihin kannattaisi sitten pelaajien osallistua? Noh, vaikkapa siksi, että esimerkiksi tässä kolmosvaiheen kisassa kolme parasta pelaajaa kuittaa itselleen 10 000 euroa per käkätin. Puhtaana käteen - ilman kierrätysehtoja.

Tällä hetkellä käynnissä olevassa turnauskisassa pelaajien tulee suorittaa Betssonin kertomissa neljässä kampanjapelissä kussakin yksittäinen tehtävä mahdollisimman vähillä käytetyillä pelikierroksilla. Kisan voittaja onkin siis se peluri, joka saa suoritettua asetetut tehtävät pienimmällä kierrosmäärällä - eli toisin sanoen mahdollisimman pikaisesti. Voit parantaa tätä tulostasi kampanjan aikana niin monta kertaa kuin vain ehdit ja haluat, mikäli ensimmäinen kisatuloksesi ei miellytä!

Osallistumisohjeet - toimi näin, jos haluat mukaan:

1. Siirry Betssonin verkkosivuille sivustomme kautta.

2. Kampanjassa on menossa tässä vaiheessa kolmas vaihe, joka on voimassa 28.12. – 3.1.2021 klo 23:59 CET välisen ajan. Käy osallistumassa tänä aikavälinä kampanjaan casinon omalla "80 000 euron tehtäväkisa" -tarjoussivulla!

3. Kolmosvaiheessa pelaajien tulee suorittaa nimetyissä neljässä kampanjapelissä neljä annettua tehtävää käyttäen näihin tehtäväsuorituksiin mahdollisimman vähän pelipyöräytyksiä.

4. Kampanjapelit ja tehtävät ovat seuraavat:

  • Golden Fish Tank: Kerää 50 ilmaispyöräytys -symbolia

  • Vikings Go Berzerk: Kerää 50 ilmaispyöräytys -symbolia

  • Valley of the Gods 2: Avaa kaikki voittolinjat neljä kertaa

  • Lucky Neko: Pudota 2x2 tai suurempi jättiblokki 30 kertaa

5. Ne 560 pelaajaa, jotka suorittavat tehtävät vähimmillä pyöräytysmäärillä, pääsevät jakamaan 80 000 euron käteispottia.

  • Kolme parasta pelaajaa kuittaa jokainen kisasta 10 000 euroa per naamari!

  • Katso kaikki kisan palkinnot Betssonin kampanjasivulta!

Kampanja voimassa myös muilla pelipaikoilla!

Kyseinen kampanjakokonaisuus on kyhätty kasaan Betsson Groupin ja Yggdrasil -pelistudion yhteisvoimin, joten onkin selvää, että kisailuun pääsee myös mukaan kyseisen jättifirman muilla pelipaikoilla. Näin ollen kyseisestä Yggdrasil-tarjousralli -hulluttelusta pääsee naatiskelemaan tammikuun alkajaisiksi siis myös NordicBet, Betsafe ja CasinoEuro -sivustoilla, joista jokainen kuuluu samaiseen BetssonGroupin jättikonserniin.

Ja näistä mainituista pelipaikoista etenkin CasinoEuro kannattaa nostaa kunnolla tapetille, sillä se on kyhäillyt vuodenvaihteen päälle myös muita mukavia kampanjoita maustaakseen tammikuun startin entistäkin hunajaisemmaksi, ja jaossa onkin samaisen kisailun ohessa myös muun muassa käteisjahti-kampanjaa kuin myös päivittäisiä pienempiä turnauksia - joista irtoaa niin ikään voittoina käteistä valuuttaa.

Betssoniltakaan ei kampanjat toki tule casino-pelaajien näkövinkkelistä katsottuna varmasti koskaan loppumaan, sillä jätä suursivusto lapioi tarjouskakkua pelurien naamariin antaumuksella 52 viikkona vuodessa. Näin vuodenvaihteen myötä tästä tarjousvalikoimasta löytyykin mukavasti lunastettavia ja voitettavia etuja - niin casino-pelureille kuin myös vedonlyöjille suunnattuna.

Eikä sovi tietty unohtaa Betssonin uusille asiakkaille myöntämää, äärimmäisen laadukasta casinobonus -tarjousta, josta irtoaa bonusvaluuttaa ja runsaasti ilmaiskierroksia avaustalletuksen tekijöille!

Siirry Betssonille tästä!

Kuumimmat pelipaikat juuri nyt:

Arvostelu 5/5
Arvostelu 5/5
Arvostelu 5/5
Erik "Eki" Salonen
Kirjoittaja: Erik "Eki" Salonen

Omien sanojensa mukaan Eki on "kyltymätön bonushu**a". Tämä on hieno uutinen, sillä lukijamme pääsevät nauttimaan Ekin tarkkaavaisista bonusbongauksista ja hyödyntämään parhaat edut ensimmäisenä! Lue lisää kirjoittajasta!